KESÄTÖITÄ

Lantulan seudun kyläyhdistys työllistää:

2-4 henkilöä (1999-2003 syntynyttä) touko-syyskuun aikana neljäksi viikoksi.  Työhön kuuluu asiakkaiden kotien siivousta, pihojen haravointia, nurmikon leikkausta, puiden kantoa ja pinoamista, kukkamaiden hoitoa, pensaitten leikkausta jne. Työtä on myös Lantula-talolla. Työtä ohjaa ja valvoo joko työtä tilaava  asiakas tai kyläyhdistyksen nimeämät henkilöt.

4-6 henkilöä, jopa edellisiä nuorempia,  kesä-elokuun aikana eri pituisiin työsuhteisiin.  Työhön kuuluu erillisen sopimuksen mukaan em. tehtäviä ja/tai toimimista kesäkioskilla.

Kirjalliset hakemukset 12.5.2019 mennessä osoitetaan Lantulan seudun kyläyhdistyksen johtokunnalle, Vatajantie 396 38220 SASTAMALA.
Tiedusteluihin vastaa Leena Virri-Hanhijärvi, 050 3666953.

Työhön valituille nuorille pidetään aikanaan tiedotustilaisuus ja alaikäisten lasten huoltajan tulee silloin olla paikalla.  Jokaisen työhön valitun kanssa tehdään työsopimus, jonka myös alaikäisten vanhemmat hyväksyvät.  Nuoria ohjataan työntekoon ja samalla luomaan kontaktia eri-ikäisiin asiakkaisiin, mistä voisi nuorelle syntyä jatkossa pieni kesätyö esim. ruohonleikkuuta tai lasten kaitsemista.

Lantulassa 1.3.2019

Lantulan seudun kyläyhdistys ry, johtokunta