Vuoden kylähullu

Lantulan seudun kyläyhdistys alkoi myöntää kunniakirjoja vuonna 2006 alkaen. Joka vuosi niitä ei myönnetä ja ensimmäinen myönnettiin 2006 puheenjohtaja Leena Virri-Hanhijärvelle. Kunniakirjan teksti oli seuraava. ” Kunniakirja myönnetään sinulle Leena Virri-Hanhijärvelle tunnustukseksi suuremmoisesta luovasta kylähulluudesta ja itsesi kaikelle arvostelulle alttiiksi asettamisesta. Tämän ansiokkaan toimintasi ja esimerkkisi ansiosta ovat muutkin kylän asukkaat löytäneet itsestään samantyyppisiä oireita. Täten julistamme sinut Lantulan seudun kyläyhdistyksen vuoden 2016 Kylähulluksi.”

Seuraavaksi kylähulluksi julistettiin Heimo Tuominen. Perusteluissa todettiin että hänessä on luovaa kylähulluutta, kun lähti rakentamaan mäkiuunia, vaikka kukaan ei oikein asiaan uskonut. Kun hän ei tienny mihin paikkaan se rakennettaisiin hän päätti rakentaa sen pyörien päälle.

Seuraavaksi kylähulluksi julistettiin Aarne Toivo, koska ei kukaan muu kuin kylähullu vapaaehtoisesti suostu olemaan nuorten kanssa joka ikinen perjantaiehtoo yli 10 vuotta.

Neljänneksi kylähulluksi julistettiin Jorma Pajunen. Perusteluissa todettiin että myös hänessä on kylähulluutta runsain mitoin. Hän vietti vuonna 2013 Lantula-talon vintissä yli tuhat tuntia rakentamassa nuorisotilaa kylän nuorille.